Embedded Files
Psykoterapian tehokkuuteen liittyvää tutkimusta on tehty runsaasti viimeisten vuosikymmenien aikana ja sen tehokkuus on tunnustettu lukuisten meta-analyysien kautta (Smith & Glass 1977; Smith, Glass, & Miller 1980; Lipsey & Wilcon 1993; Lambert & Bergin 1994; Grissom 1996). Yhdessä kaikista laajimmista meta-analyyseista Smith, Glass, and Miller (1980) analysoivat 475 tutkimusta ja totesivat, että psykoterapia selitti 15.2 % asiakkaan tuloksesta. Uudemmassa katsauksessa Grissom (1996) arvioi 68 meta-analyysia, joissa verrattiin koeryhmää (psykoterapia) kontrolliryhmään (ei hoitoa) ja havaitsi terapian selittävän 12% asiakkaan tuloksesta. Nämä selitysosuudet voivat kuulostaa pieneltä, mutta luonnollista on, että asiakkaaseen liittyvät tekijät sekä kontekstuaaliset tekijät ovat isossa roolissa, kun puhutaan muutoksista asiakkaan elämässä. Huomattavaa on kuitenkin se, että terapian vaikutus on osoittautunut merkittäväksi ihmisten auttamisessa.
Psykoterapian todistettu hyöty on johtanut tutkijoiden ja eri terapiakoulukuntien väliseen väittelyyn eri terapiasuuntausten eroista tehokkuuden suhteen. Tästä huolimatta, useat meta-analyysit, sisältäen myös satunnaistettuja kliinisiä kokeita eivät ole löytäneet merkittäviä eroja suuntausten välillä (Wampold et al. 1997; Ahn & Wampold 2001; Cujpers, van Straten, Anderson, & van Oppen 2008). Meta-analyysit ovat pääasiallisesti keskittyneet masentuneiden sekä ahdistuneisuusongelmista, mutta myös persoonallisuushäiriöistä kärsivien potilaiden tarkasteluun (esim. Svartberg 2004). Wampold et al.(1997) vertailivat 114 tutkimusta, joissa tarkasteltiin eri lähestymistapojen (behavioral, cognitive-behavioral, psychodynamic) eroja tehokkuudessa. lähestymistapa selitti 1 % asiakkaan tuloksesta. Cujpers et. al. (2009) tekivät 7 meta-analyysia, joissa vertailtiin eri lähestymistapojen (cognitive-behavior therapy, nondirective supportive treatment, behavioral activation treatment, psychodynamic treatment, problem-solving therapy, interpersonal psychotherapy, and social skills training) eroja satunnaistetuissa kliinisissä kokeissa, masentuneiden potilaiden hoidossa. Tutkimus ei paljastanut merkittäviä eroja hoitomuotojen välillä. Myöskään spesifisten hoitomenetelmien käyttö ei ole saanut tukea vertailuissa (Ahn & Wampold 2001).
Viimeisten vuosikymmenien aikana yksilöllisen terapeutin merkitys saanut vahvaa useissa tutkimuksissa(Crits-Cristoph et al. 1991; Okiishi, Lambert, Nielsen, & Ogles 2003; Dinger, Strack, Leichsenring, Wilmers, & Schauenburg 2008). Crits-Cristoph et al. (1991) havaitsivat tutkimuksessaan, että terapeuttiefekti selitti 7.9 % asiakkaan terapiatuloksesta. Myös terapiasuhteen merkitys terapian tuloksessa on todettu vahvaksi (Horvarth & Symonds 1991; Martin, Garske, & Davis 2000). Martin et al. (2000) analysoivat 79 tutkimusta, jotka keskittyivät terapiasuhde-efektiin ja havaitsivat, että suhde selitti 5% asiakkaan tuloksesta. Myöskin placebo -efekti on huomattava. Asiakkaan usko terapian toimivuuteen selittää jopa 5 % (Lambert & Bergin 2000) ja terapeutin usko 2% terapian tuloksesta (Smith & Glass 1980).
Mitä terapiassa sitten tapahtuu, kun se on tuloksellista? Tähän parhaimpia vastauksia antaa Orlinskyn et. al. (1994) tekemä tutkimus, jossa he analysoivat 2354 tutkimuslöydöstä peilaten terapiprosessiin liittyviä muuttujia terapian tulokseen. Terapeutin toimintaan tai ominaisuuksiin liittyviä kriittisiä tekijöitä terapian tuloksen suhteen olivat terapeutin keskittyminen asiakkaan esittämiin ongelmiin, tunteisiin fokusointi, terapeutin panos yhteistyösuhteen rakentamisessa, terapeutin sitoutuneisuus, terapeutin uskottavuus, empaattisuus ja asiakkaan viestin vahvistaminen. Terapiasuhteeseen liittyviä merkittäviä tekijöitä olivat yksmielisyys terapian tavoitteista ja vastavuoroinen mukautuvuus. Jopa haitallisena tekijänä prosessimuuttujissa erottui neuvojen antaminen asiakkaalle.
Laaja tutkimusevidenssi osoittaa, että tuloksellisen psykoterapian perustana on hyvä yhteistyösuhde ja yhdessä asiakkaan kanssa rakennettu tavoitteellinen työskentely. Terapeutin on tärkeä mukautua asiakkaan tapaan kommunikoida sekä tarkentaa asiakkaan viestiä siten, että syntyy yksimielisyys siitä mihin asiakas tarvitsee apua ja millaisiin tavoitteisiin tähdätään. Tämä kysymys on myös syytä pitää avoimena ja keskustelun alaisena läpi terapiaprosessin, jotta pystytään reagoimaan muutoksiin sen kuluessa. Vuorovaikutuksellisella tasolla korostuu asiakaskeskeinen kommunikaatio, jossa keskitytään asiakkaan huoliin ja tunteisiin. Asiakkaan viestiin keskittyminen on kaiken terapeuttisen kommunikaation ydin. Jos terapeutti ei kykene seuraamaan asiakkaan viestiä ja reagoimaan siihen, mistä asiakas todella puhuu, ei terapialla ole juuri mahdollisuuksia onnistua. Tunteisiin keskittyminen pitää terapian fokuksen siinä, mikä asiakkaalle on tärkeää ja auttaa myös prosessin arvioinnissa ja tavoitteiden rakentamisessa. Näiden periaatteiden pohjalta voidaan tuloksellisesti hyödyntää myös spesifejä tekniikoita ja strategioita.
Antti Rantanen
Lähteet
Ahn & Wampold.2001. Where oh where are the specific ingeridents?: A meta-analysis of component studies in counseling and psychotherapy. Journal of Counseling Psychology, 48(3), 251-257.
Crits –Cristoph, P., Baranackie, K., Kurcias, J.S., Carroll, K., Luborsky, L., McLellan, T., Woody, G., Thompson, L., Gallagier, D., & Zitrin, C. (1991). Meta-analysis of therapist effects in psychotherapy outcome studies. Psychotherapy Research, 1, 81-91.
Cuijpers, P., van Straten, A., Andersson, G., & van Oppen, P. (2008). Psychotherapy for depression in adults: A meta-analysis of comparative outcome studies. Journal of Consulting and Clinical Psychology, 76, 909-922.
Okiishi, J., Lambert, M. J., Nielsen, S. L., and Ogles, B. M. (2003). Waiting for Supershrink: An Empirical Analysis of Therapist Effects. Clinical Psychology and Psychotherapy, 10, 361–373.
Dinger, U., Strack, M., Leichsenring, F., Wilmers, F., & Schauenburg, H. (2008). Therapist effects on outcome and alliance in inpatient psychotherapy. Journal of Clinical Psychology, 64, 344-354.
Lipsey, M. W., Wilson, D. B. (1993). The efficacy of psychological, educational, and behavioral treatment: Confirmation from meta-analysis. American Psychologist, 48(12), 1181-1209
Grissom, R.J. (1996). The magical number .8 +-.2: Meta-analysis of the probability of superior outcome in comparisons invloving therapy, placebo and control. Journal of consulting and clinical psychology, 64, 973-982.
Lambert, M.J. & Bergin, A.E.(1994). The effectiveness of psychotherapy. In A.E. Bergin & S.L. Garfield (Eds.) Handbook of psychotherapy and behavior Change. (4th ed. pp.143-189). New york: Wiley.
Leichsenring, F., Salzer, S., Jaeger, U., Kachele, H., Kreische, R., Leweke, F., et al. (2009). Short-term psychodynamic psychotherapy and cognitive-behavioral therapy in generalized anxiety disorder: A randomized, controlled trial. American Journal of Psychiatry, 166, 875-81.
Martin, D.J., Garske, J.P., & Davis, M.K. (2000). Relation of the therapeutic alliance with outcome and other variables: A meta-analytic review. Journal of consulting and clinical psychology, 68, 438-450.
Orlinsky, D.E., Grave, K., & Parks, B.K. (1994). Process and outcome in psychotherapy – Noch einmal. In A.E. Bergin & S.L. Garfield (Eds.) Handbook of psychotherapy and behavior Change. (pp.257-310). New york: Wiley.
Smith, M.L., Glass, G.V., & Miller, T.I. (1980). The benefits of psychotherapy. Baltimore: John Hopkins Univeristy Press.
Svartberg, M., Stiles, T. C., & Seltzer, M. H. (2004). Randomized, controlled trial of the effectiveness of short-term dynamic psychotherapy and cognitive therapy for cluster C personality disorders. Am J Psychiatry, 161, 810-817.
Wampold , B.E.(2001). The Great Psychotherapy Debate. New Jersey: LEA.
Wampold, B.E., Mondin, G.W., Moody, M, Stich, F., Benson, K. & Ahn, H. (1997). A meta-analysis of outcome studies comparing bona fide psychotherapies: Empirically, ”All must have prizes”. Psychological Bulletin, 122, 203-215.
Page updated
Report abuse