Ericksonilainen hypnoterapia

Ericksonilainen hypnoosi

Hypnoosin tieteellisen historian voidaan katsoa alkavan Itävaltalaisesta lääkäristä Franz Anton Mesmeristä(1734-1815), joka hoiti psykiatrisia potilaitaan mesmerisillä, suggestiivisilla tekniikoilla (Battino & South, 1999). Muita tunnettuja 1800-luvun hypnoosivaikuttajia oliva Elliotson (1791-1868)ja Esdaile (1808-1859), jotka käyttivät hypnoosia kivun lievityksessä kirurgisten toimenpiteiden aikana. Braid (1795-1860) oli kirurgi ja hypnotisti ja pyrki ensimmäisenä selittämään mesmerismiä psykologisen teorian avulla (Battino & South, 1999). Hän selitti hypnoosin  hermostollinen tilana, joka kytkeytyy huomion keskittämiseen yhteen neutraalin objektiin. Vaikkakin Sigmund Freudin nimi yhdistetään voimakkaasti myös hypnoosiin 1800-1900-luvun osalta, käytti hän hypnoosia vain yhtenä metodina. Tunnetuin 1900-luvun hypnoosivaikuttaja ja hypnoterapeuttisten mentelmien kehittäjä oli Milton H. Erickson (1901-1980).

Kokonaisuudessaan, hypnoosi on ehkä väärinymmärretyimpiä käsitteitä psykologian historiassa. Viihdehypnoosi ja elokuvat ovat luoneet ja vahvistaneet mielikuvia taikatempuista, joilla ihmisiä ohjelmoidaan tekemään mitä tahansa, ilman että henkilöt ovat edes tietoisia siitä tai kykeneviä vastustamaan hypnotistin käskyjä. Hypnoottinen tila on kuitenkin hyvin luonnollinen kokemus, johon Erickson viittasi jokapäiväisen transsin jatkeena. Jokapäiväinen transsi tarkoittaa syventynyttä keskittymisen kokemusta, johon törmäämme päivittäin kiinnittämättä huomiota siihen. Se on hetki, jolloin olemme täysin uppoutuneita johonkin tekemiseen, aivan itsestään. Tällainen hetki on jo sinällään rentouttava ja hyödyllinen, mutta sitä voidaan hypnoterapeuttisilla tekniikoilla edelleen vahvistaa ja syventää sekä hyödyntää ongelmien ratkaisussa.

Ericksonilaisen hypnoosin perusta on asiakkaan viestin ja kehollisten reaktioiden tarkassa seuraamisessa ja vahvistamisessa sekä metaforien ja erilaisten perspektiivien hyödyntämisessä. Tarkkaa seuraamista ja vahvistamista kuvaa hyvin esimerkki, jota Erickson ja Rossi (1981) kuvaavat kirjassaan 'Experiencing hypnosis'. Tapauksessa Erickson indusoi lääketieteen opiskelijan hypnoosiin, kun tämä polttaa savuketta vahvistamalla savun kulkuun liittyviä tuntemuksia opiskelijan kehossa. Ericksonin sanat ikään kuin kulkevat savun mukana, jolloin yhteys opiskelijaan muotoutuu nopeasti ja tehokkaasti. Kuvauksen mukaan opiskelija oli syvässä transsissa sekunneissa.  Ericksonin tekniikoihin kuuluivat myös metaforien käyttö ja ajallisten fokusten, kuten tulevaisuusorientaation hyödyntäminen hypnoterapian rakenteessa (Erickson, 1954).

Erickson ja Rossi (1979)määrittelevät hypnoterapian prosessiksi, missä asiakasta autetaan hyödyntämään hänen assosiaatioitaan, muistojaan ja voimavaroja saavuttaakseen terapian tavoitteet. Hypnoottisen suggestion avulla voidaan fasilitoida henkilössä jo olemassa olevia kykyjä ja potentiaaleja, jotka eivät ole kyseisellä hetkellä tehokkaassa käytössä. Nämä voimavarat voivat vaatia myös harjoittamista, jotta niiden apu saadaan käyttöön. Hypnoterapeutin tehtävä on tutkia tarkasti asiakkasta ja hänen oppimiaan asioita, taitoja ja kokemuksia, jotka voivat auttaa ongelman ratkaisemisessa. Ericksonilaisen hypnoterapeutin tehtävänä on saattaa asiakas sellaiseen hypnoottiseen tilaan, jossa nämä voimavarat voivat tulla hyödynnetyksi ja auttaa asiakasta ratkaisemaan ongelmansa.

Ericksonin ja Rossin (1979) määritelmä hypnoterapian perustasta tulee lähelle myös ratkaisukeskeisen psykoterapian viitekehyksessä korostettuja asioita. Tässä kontekstissa voimavarojen hyödyntäminen, taitojen oppiminen , poikkeuksien huomaaminen ja systeemisen muutoksen aikaansaaminen nähdään ratkaisukeskeisen psykoterapian perustana (Furman & Ahola, 1993;  Watzlawick et al., 1974). Tämä kaikki integroituu tavoitteelliseksi toiminnaksi, jossa tavoite ei kytkeydy oireiden vähentämiseen vaan tavoitellun kokemuksen ja tilanteen aikaansaamiseen.

Tuloksellisuustutkimus ja Ericksonilainen hypnoosi

Hypnoosi on saanut osakseen myös vahvaa tutkimuksellista näyttöä psyykkisten häiriöiden ja ongelmien, kuten ahdistuksen, unettomuuden, stressin, paniikkihäirön ja tupakanpolton lopettamisen hoidossa (Vickers & Zollman, 1999; Flammer & Bongartz, 2002). Flammer ja Bongartz (2002) tarkastelivat tutkimuksessaan 444 tutkimusta hypnoosin tehokkuuteen liittyen, joista 57 satunnaistettua kliinistä koetta valittiin meta-analyysin kohteeksi. Nämä kokeet vertailivat hypnoosiryhmää ei-hoitoa –ryhmään ja perinteistä lääketieteellistä hoitoa saavaan ryhmään.  Hypnoosin vaikutus oli kaikkien tutkimusten osalta (n=57) ja kliinisten, diagnosoitujen tapausten osalta (n=33) keskisuurta verrattuna kontrolliryhmiin Cohenin kriteerien mukaan(d=0.57; d=0.63).

Ericksonilaisen hypnoosin elementit voidaan perustella hyvin myös yleisen psykoterapian tuloksellisuustutkimuksena kautta. Psykoterapian tehokkuuteen liittyvää tutkimusta on tehty runsaasti viimeisten vuosikymmenien aikana ja sen tehokkuus on tunnustettu lukuisten meta-analyysien kautta (Smith & Glass 1977; Smith, Glass, & Miller 1980; Lipsey & Wilcon 1993; Lambert & Bergin 1994; Grissom 1996). Yhdessä kaikista laajimmista meta-analyyseista Smith, Glass, and Miller (1980) analysoivat 475 tutkimusta ja totesivat, että psykoterapia selitti 15.2 % asiakkaan tuloksesta. Huomattavaa on kuitenkin se, että terapian vaikutus on osoittautunut merkittäväksi ihmisten auttamisessa.

Mitä terapiassa sitten tapahtuu, kun se on tuloksellista? Tähän parhaimpia vastauksia antaa Orlinskyn et. al. (1994) tekemä tutkimus, jossa he analysoivat 2354 tutkimuslöydöstä peilaten terapiaprosessiin liittyviä muuttujia terapian tulokseen. Terapeutin toimintaan tai ominaisuuksiin liittyviä kriittisiä tekijöitä terapian tuloksen suhteen olivat terapeutin keskittyminen asiakkaan esittämiin ongelmiin, tunteisiin fokusointi, terapeutin panos yhteistyösuhteen rakentamisessa, terapeutin sitoutuneisuus, terapeutin uskottavuus, empaattisuus ja asiakkaan viestin vahvistaminen. Terapiasuhteeseen liittyviä merkittäviä tekijöitä olivat yksimielisyys terapian tavoitteista ja vastavuoroinen mukautuvuus. Jopa haitallisena tekijänä prosessimuuttujissa erottui neuvojen antaminen asiakkaalle.

Laaja tutkimusevidenssi osoittaa, että tuloksellisen psykoterapian perustana on hyvä yhteistyösuhde ja yhdessä asiakkaan kanssa rakennettu tavoitteellinen työskentely. Terapeutin on tärkeä mukautua asiakkaan tapaan kommunikoida sekä tarkentaa asiakkaan viestiä siten, että syntyy yksimielisyys siitä mihin asiakas tarvitsee apua ja millaisiin tavoitteisiin tähdätään. Asiakkaan viestiin keskittyminen on myös Ericksonilaisen hypnoterapian ydin. Jos terapeutti ei kykene seuraamaan ja vahvistamaan asiakkaan viestiä ja kehollisia reaktioita ei hypnoosilla ole juuri mahdollisuuksia onnistua.

Lopuksi

Ericksonilainen hypnoterapia on tehokas työtapa monenlaisten ongelmien hoidossa ja integroi ratkaisukeskeisen psykoterapian avainasiat. Hypnoterapeuttisena viitekehyksenä se eroaa klassisesta hypnoosista asiakaskeskeisyyden ja  systeemisten, luovien ratkaisujen hakemisen kautta. Hypnoottisen tilan syventäminen ja ratkaisun löytäminen näistä lähtökohdista on tehokasta, kun prosessi rakennetaan asiakkaan kokemuksen, osaamisen ja voimavarojen perustalle. Tällaisessa prosessi tavoitteenasettelu ei perustu ongelmien vähentämiseen, vaan rakentavan, positiivisen kokemuksen ja toiminnan aikaansaamiseen.

Tutkimusnäyttö tukee hypnoosin käyttömahdollisuuksia erityisesti ahdistuneisuusongelmiin ja stressiin liittyen. Myös kipuun ja kroonisiin sairauksiin kytkeytyvä stressin vähentäminen on saanut tutkimusevidenssiä osakseen. Tämä saattaa selittyä sillä, että hypnoosi on tila, joka edellyttää irtipäästämisen. Hyvänä esimerkkinä tästä on käsikatalepsia, jossa käsi riisutaan tahdonalaisesta liikkeestä sen lopulta jähmettyessä paikalleen.  Katalepsian edellytyksenä on, että henkilö 'päästää irti' kädestään ja sen hallinnasta, jolloin käsi rentoutuu. Tämä toimii myös suorana palautteena irtipäästämisen ja rentoutumisen tason suhteen.

Ensisijaista hypnoosin käytössä on asiakkaan halu työskennellä tällä tehokkaalla, mutta hieman epätavanomaisellakin otteella. Tärkeää on myös karkottaa hypnoosiin liittyvä harhaluulot ja pelot, jotta työskentely voi alkaa realistiselta pohjalta. Tämän jälkeen kyse on asiakkaan valmiudesta ja kyvystä päästää irti ja uppoutua. Tätä kykyä voidaan myös harjoittaa ja se tehostuu toistojen myötä. Hypnoosi voidaankin ensisijaisesti nähdä työmuotona, jossa harjoitetaan haluttua kokemisen tapaa ja joka mahdollistaa uusien, rakentavien havaintojen ja emotionaalisten kokemusten syntymisen.

Antti Rantanen

Lähteet

Battino, R. & South,T. (1999). Ericksonian Approaches A Comprehensive Manual.

Erickson, M. & Rossi, E. (1979). Hypnotherapy - An Exploratory Casebook.

Erickson, M. & Rossi, E. (1981). Experiencing Hypnosis - Therapeutic Approaches to Altered States.

Erickson, M. (1954). Pseudo-orientation in time as an hypnotherapeutic procedure. Journal of Clinical and Experimental Hypnosis 2(4),261-283.

Flammer, E. & Bongartz, W. (2003). ON THE EFFICACY OF HYPNOSIS: A META-ANALYTIC STUDY. Contemporary Hypnosis, 179 – 197.

Furman & Ahola.(1993). Muuttuset.

Grissom, R. J. (1996). The magical number?.7 ± .2: Meta-meta-analysis of the probability of superior outcome in comparisons involving therapy, placebo, and control. Journal of Consulting and Clinical Psychology, 64(5), 973-982.

Lambert, M.J. & Bergin, A.E.(1994). The effectiveness of psychotherapy. In A.E. Bergin & S.L. Garfield (Eds.) Handbook of psychotherapy and behavior Change. (4th ed. pp. 143-189). New york: Wiley.

Lipsey, M. W. & Wilson, D. B. (1993). The efficacy of psychological, educational, and behavioral treatment: Confirmation from meta-analysis. American Psychologist, 48(12), 1181-1209

Orlinsky, D.E., Grave, K., & Parks, B.K. (1994). Process and outcome in psychotherapy – Noch einmal. In A.E. Bergin & S.L. Garfield (Eds.) Handbook of psychotherapy and behavior Change. (pp. 257-310). New york: Wiley. 

Smith M L & Glass G V. (1977). Meta-analysis of psychotherapy outcome studies. American Psychologist, 32, 752-60.

Smith, M.L., Glass, G.V., & Miller, T.I. (1980).  The benefits of psychotherapy. Baltimore: John Hopkins University Press.

Vickers, A. & Zollman, C. (1999). Hypnosis and relaxation therapies. British Medical Journal 20 319(7221), 1346–1349.

Watzlawick, P., Weakland, J., & Fisch, R. (1974). Change.